Keväällä 2001 olin pentukuumeen vaivaama. Calle-koirani oli jo 12-vuotias ja melko huonossa kunnossa. Pelkäsin päivää, jolloin joutuisin luopumaan ensimmäisestä koirastani. Siihen aikaan ei netistä ollut vielä tietoakaan, joten seurasin paikallisia lehtiä ja kuuntelin ihmisten juttuja.
Kesäkuun alussa olin Yyterissä vierailulla ystäväni luona ja lueskelin päivän Satakunnan Kansaa. Silmiini osui ilmoitus pippurisuola käppänästä. Siis puhelin käteen - lanka sellainen- ja soitto ilmoittajalle. Puhelimeen vastasi Irene Häyyr WillyLee- kennelistä ja pian olinkin jo sopinut meneväni katsomaan 10-viikon ikäistä urosta...siis KATSOMAAN...Niinpä lähdin sieltä kotiin poika kainalossani.
Takaovesta veimme ulos hoidossa olleen sheltin ja etuovesta tuli Pete sisään. Vanha herra Calle ei ollut kovin ilahtunut huomatessaan pennun. Aikaa myöten kuitenkin kaikki alkoi sujua ja Calle sai kolme vuotta lisää elinaikaa seuratessaan uuden uroksen toimia.
Peten ollessa 3-vuotias menimme agilityn alkeiskurssille. Treenasimme maneesissa ja olin tosi innostunut - Pete ei. Seuraavana kesänäkin kävin vielä treenaamassa, mutta Pete teki mitä tahtoi ja mulla paloi päreet. Lopetin koko touhun turhanpäiväisenä.
Seuraavana kesänä Liisa-ystäväni sai houkuteltua mut kentälle takaisin ja siitä alkoi rakkauteni lajiin.
Syyskuussa 2006 starttasimme ensimmäisen kerran virallisissa kisoissa. Katri Wala oli tuomarina ja sitä en unohda koskaan. Pete juoksenteli minne sattui, pudotteli rimoja ja komensi mua..huimaa todellakin. Vaikka pilli soi merkiksi siitä, että olimme hylkääntyneet noin sata kertaa, en tajunnut poistua radalta vaan yritin saada Peten tekemään suorituksen loppuun.
Toukokuussa 2008 nousimme kuninkuusluokkaan Tampereella ja heti seuraavana päivänä sijoituimme toiseksi ekalla kolmosen radalla Turussa. Tosin tulos oli 5, mutta se ei meitä haitannut, sillä vitonen tuli riman pudotuksesta.
Pääsipä Pete kerran SM-kisoihinkin Tornioon 2009 . Sijoituksemme taisi olla eka radan jälkeen 52. tuloksella viisi. Näin jälkeenpäin ajatellen ohjaus oli aika huvittavan näköistä; nenästä viemällä etenimme. Löytyy se YouTubistakin, mutta enpä ilkeä laittaa linkkiä tähän.
Toukokuussa 2011 Pete juoksi tuplanollan Valkeakoskella 10-vuotiaana. Sain kuningasajatuksen kerätä SM-nollat kasaan..mutta. Seuraavalla viikolla Tampereella Pete juoksi ontuen maaliin. Liukastuminen putkessa aiheutti ontumisen. Silloin ymmärsin, että on aika päästää Pete eläkkeelle agilitysta. Tosin juoksimme sen jälkeenkin muutamat epikset, mutta aktiiviura sai päätöksen.
Kesäkuun alussa olin Yyterissä vierailulla ystäväni luona ja lueskelin päivän Satakunnan Kansaa. Silmiini osui ilmoitus pippurisuola käppänästä. Siis puhelin käteen - lanka sellainen- ja soitto ilmoittajalle. Puhelimeen vastasi Irene Häyyr WillyLee- kennelistä ja pian olinkin jo sopinut meneväni katsomaan 10-viikon ikäistä urosta...siis KATSOMAAN...Niinpä lähdin sieltä kotiin poika kainalossani.
Takaovesta veimme ulos hoidossa olleen sheltin ja etuovesta tuli Pete sisään. Vanha herra Calle ei ollut kovin ilahtunut huomatessaan pennun. Aikaa myöten kuitenkin kaikki alkoi sujua ja Calle sai kolme vuotta lisää elinaikaa seuratessaan uuden uroksen toimia.
Peten ollessa 3-vuotias menimme agilityn alkeiskurssille. Treenasimme maneesissa ja olin tosi innostunut - Pete ei. Seuraavana kesänäkin kävin vielä treenaamassa, mutta Pete teki mitä tahtoi ja mulla paloi päreet. Lopetin koko touhun turhanpäiväisenä.
Seuraavana kesänä Liisa-ystäväni sai houkuteltua mut kentälle takaisin ja siitä alkoi rakkauteni lajiin.
Syyskuussa 2006 starttasimme ensimmäisen kerran virallisissa kisoissa. Katri Wala oli tuomarina ja sitä en unohda koskaan. Pete juoksenteli minne sattui, pudotteli rimoja ja komensi mua..huimaa todellakin. Vaikka pilli soi merkiksi siitä, että olimme hylkääntyneet noin sata kertaa, en tajunnut poistua radalta vaan yritin saada Peten tekemään suorituksen loppuun.
Toukokuussa 2008 nousimme kuninkuusluokkaan Tampereella ja heti seuraavana päivänä sijoituimme toiseksi ekalla kolmosen radalla Turussa. Tosin tulos oli 5, mutta se ei meitä haitannut, sillä vitonen tuli riman pudotuksesta.
Pääsipä Pete kerran SM-kisoihinkin Tornioon 2009 . Sijoituksemme taisi olla eka radan jälkeen 52. tuloksella viisi. Näin jälkeenpäin ajatellen ohjaus oli aika huvittavan näköistä; nenästä viemällä etenimme. Löytyy se YouTubistakin, mutta enpä ilkeä laittaa linkkiä tähän.
Toukokuussa 2011 Pete juoksi tuplanollan Valkeakoskella 10-vuotiaana. Sain kuningasajatuksen kerätä SM-nollat kasaan..mutta. Seuraavalla viikolla Tampereella Pete juoksi ontuen maaliin. Liukastuminen putkessa aiheutti ontumisen. Silloin ymmärsin, että on aika päästää Pete eläkkeelle agilitysta. Tosin juoksimme sen jälkeenkin muutamat epikset, mutta aktiiviura sai päätöksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti